Teatteri Ilona

Kangasniemi

Historiamme tiivistetysti

 

Kangasniemen harrastajateatteri Ilona ry on perustettu 18.1.1996.  

Teatteri Ilona on dynaaminen ja ikäskaalaltaan laaja. Pääproduktiot on toteutettu aina yhteistyössä Puulan seutuopiston näytelmäpiirin kanssa. Näin teatteriesityksen tuottamisesta näyttämölle kiinnostuneet voivat osallistua Puulan seutuopiston opiskelijoina näytelmän tekoon. Talvikauden näytelmät on tuotettu itse
Teatteri Ilona ry:n toimintana.

 

Vuosien saatossa estradillamme on esiintynyt innokas, yhteisen tavoitteen eteen – eli yleisön viihdyttämiseen - ahkeroiva joukko lahjakkaita harrastajanäyttelijöitä, joista toiset ovat olleet mukana lähes alusta saakka, jotkut pitäneet välivuosia palatakseen joukkoomme uudelleen.

 

Meillä on teatterissamme yhteisö, johon on hyvä tulla
harrastamaan ja tuottamaan harrastuksemme myötä elämyksiä myös muille - yleisölle.

 

VVM 2

 

Ilona on ryhmänä vahva, yhteishenkeä löytyy ja tietysti myös runsain määrin lahjakkuutta ja innostusta. Esityksistämme paistaa suuri näyttelemisen riemu ja eri alojen osaaminen. Esityksemme ovat meille sovitettuja versioita suosikkinäytelmistä ja yhä useammin meillä on ollut onni toteuttaa uuden näytelmäkäsikirjoituksen kantaesitys.

 

Ryhm1

Ilonalaiset myös kouluttavat itseään erilaisin näyttämötyön koulutuksin: useina vuosina on osallistuttu porukalla mm. 
Suomen Harrastajateatteriliiton järjestämään koulutusviikonloppuun Teatteritapaukseen, jossa teatterialan ammattilaiset jakavat oppejaan erilaisissa työpajoissa. Teatteri Ilona isännöi Teatteritappausta (kyllä, savolaisittain kahdella p:llä!) vuonna 2008.

 

Meillä on ollut ilo saada ohjaajiksemme ammattitaitoisia teatterin ammattilaisia. 

 

Tarja Heiskanen (nyk.Pyhähuhta) aloitti Ilonan menestyshistorian ohjaamalla kuusi perättäistä musiikkinäytelmää: 
Kaunis Veera v. 1996, Tukkijoella v. 1997, Kivenpyörittäjän kylä 
v. 1998, Pikku Pietarin piha v. 1999, Lännen Lokari v. 2000 sekä 
Nuori Mylläri v. 2001.

Tarja ohjasi myös monia musiikki-iloitteluja ja konsertteja ilonalaisille. Maineikkain näistä lienee Sari Järnin Ilonalle kirjoittama Laivakabaree vuodelta 2000, jolloin ilonalaiset esiintyivät mm. Helsingissä Ritarihuoneella ja monissa Etelä-Savon tapahtumissa.

 

Muita maineikkaita ohjaajiamme ovat olleet Antti Lattu (Aatamin puvussa ja vähän Eevankin v. 2002), Heikki Paavilainen (Satumaa v. 2003), Martti-Mikael Järvinen (Ratsumies ja rakkaus v. 2005), Ari Kekäläinen (Viekää tuhkakin pesästä v. 2007) sekä Antti Niskanen (Votkaturistit v. 2010 sekä Runonmittaaja v. 2012).

Talvinäytelmiämme ovat ohjanneet Antti Lattu, Matti Ukkonen,
Ari Kekäläinen ja Pia Kärkkäinen-Hannikainen.

 

Amerikanperint

 

Iloksemme ja ennen kaikkea yleisömme iloksi olemme saaneet esitettäväksemme useita kantaesityksiäKorpiprofeetta v. 2004,  kesällä 2006 kantaesityksensä saanut Kalevala Soikoon, talvinäytelmät Amerikanperintö v. 2011 ja Aleksin lipas v. 2012 sekä kesänäytelmät Kesävieraat v. 2011, Runonmittaaja v. 2012
ja Kypsä Kyky v. 2014. Helmikuussa 2013 kantaesityksen sai musiikillinen satunäytelmä Vinksinvonksinmaa.

Kantaesitys oli myös Kangasniemen kirkon 200-vuotisjuhlia varten kesällä 2015 esitetty Herran huone.

 

 lahko3

 

Korpiprofeetta- ja Kalevala Soikoon -musiikkinäytelmien takana oli ammattitaitoinen parivaljakko, käsikirjoittaja-ohjaaja-puvustaja-koreografi Reijo Paukku sekä säveltäjä Ilari Hämäläinen.
Reijo Paukun käsialaa on myös Herran huone -kirkkonäytelmä.

 

Amerikanperintö - ,  Aleksin lipas - , Vinksinvonksinmaa - sekä Kypsä Kyky -näytelmät  on kirjoittanut ja ohjasi pitkään Ilonan riveissä näytellyt Pia Kärkkäinen-Hannikainen.

 

Reijo Paukun ohjauksessa toteutettiin myös hänen käsikirjoittamansa Lännen Lokari -musiikkinäytelmä kesällä 2008. Sen saaman suuren suosion vuoksi esitimme näytelmän myös kesällä 2009. Reijo Paukun merkitys Teatteri Ilonan ohjaajana ja kantaesitysten käsikirjoittajana on merkittävä. Hän on laajalla ammattitaidollaan panostanut ilonalaisten yksilölliseen näyttelijätyöhön saaden aikaan maakunnan rajojenkin ulkopuolella kiitellyt produktiot. 

 

Kalevala

 

Kesällä 2010 riemastutimme yleisöämme retrokomedialla Votkaturistit, jonka ohjasi Jyväskylän kaupunginteatterissa
vaikuttava näyttelijä ja teatterikuraattori Antti Niskanen.

 

 Votkaturistit

 

Kesällä 2011 oli vuorossa jälleen kantaesitys, Reijo Paukun käsikirjoittama ja ohjaama Kesävieraat.

 

Kesvieraat 

 

Vuonna 2012 oli ohjelmistossa kaksi kantaesitystä, maaliskuussa
Pia Kärkkäinen-Hannikaisen käsikirjoittama musiikillinen komedia  
Aleksin lipas sekä kesällä Otto Mannisen ja Anni Swanin elämään pohjautuva näytelmä  Runonmittaaja, joka on Aapo Partasen ja Kalle Lintusen käsialaa.

 

Runonmittaaja

 

Kesällä 2013 vuorossa oli Marita Kärkkäisen käsikirjoittama ja ohjaama puhenäytelmä Pumppuasema

 

Pia Kärkkäinen-Hannikaisen käsikirjoittaman ja ohjaaman kantaesityksenä esitetyn musiikillisen komedian 
Kypsä Kyky hulvattomat hahmot viihdyttivät teatterin ystäviä kesällä 2014.

 

Kesällä 2015 Reijo Paukun käsikirjoittama ja ohjaama 
Herran huone taas takasi unohtumattoman teatterielämyksen Kangasniemen kauniissa kirkossa.

  

Loppukohtaus2

Teatteri Ilonan 20-vuotisjuhlanäytelmäksi valittiin Hella Wuolijoen käsikirjoittama klassikko Juurakon Hulda, jonka ohjasi Pia Kärkkäinen-Hannikainen ja joka esitettiin keväällä 2016.
 
Näytösten yhteydessä esitettiin 24 minuuttia kestävä Teatteri Ilonan 20-juhlavuotisvideohistoriikki, jonka olivat koonneet Teatteri Ilonan video- ja valokuva-arkistoita hyödyntäen Tapio Hannikainen ja
Pia Kärkkäinen-Hannikainen.
Herrat
 
Lämpimästi tervetuloa teatteriesityksiimme!