Kärsimysnäytelmä RISTINTIELLÄ 

Kärsimysnäytelmää Ristintiellä esitettiin neljä kertaa pääsiäisen 2023 aikana Kangasniemen kirkossa. Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta kertovan näytelmän käsikirjoitti Reijo Paukku ja ohjauksesta vastasi Hannele Penttinen. Osa näytelmän repliikeistä on runomuodossa ja kuorolla sekä huilumusiikilla oli tärkeä rooli. Jeesus oli näytelmässä läsnä, mutta näkymättömissä. Kärsimysnäytelmässä esiintyi yhteensä 45 henkilöä eri rooleissa ja kuorossa. Näyttävän valaistuksen oli tehnyt Reijo Romo.

Näytelmän tuottamisessa Teatteri Ilonan yhteistyökumppaneita olivat Kangasniemen ev.lut. seurakunta, naiskuoro Niemettäret, Kangasniemen kunta, Kangasniemen Osuuspankki, Puulan Seutuopisto, Kangasniemen Työväenyhdistys ja Tiiholan Toka.

Esitysten yhteydessä kerätty vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu Ukrainan avun sekä Kangasniemen ukrainalaisten pakolaisten tukemiseksi tuotti 2059 euroa. Lahjoitusvarat on toimitettu hyväntekeväisyyskohteilleen. Lämmin kiitoksemme Ristintiellä-esitysten yleisölle lahjoituksista.

Ristintiellä_kollaasi

Kollaasin kuvat Tuija M.Hokkanen

Kuva ensiesityksestä 2.4.2023 Pia Kärkkäinen-Hannikainen

Kuva 2.4.2023 esityksestä Pia Kärkkäinen-Hannikainen

 

Kesto n. 45 minuuttia.